Sijoitusidea
Mainos

Kulta nousi uuteen ennätyshintaan

Sijoitustieto
18. huhtikuuta 2024 | 2 min lukea

Maailman geopoliittisen vakauden seurauksena kullan hinta on noussut uuteen ennätystasoon. Moni odotti kullan hinnan nousevan inflaation laukatessa vilkkaana vuosi sitten, mutta toisin kävi.

Maailman keskuspankit ovat ostaneet kultaa holveihinsa pää märkänä ja sen ansiosta kullan hinta on vihdoin murtautunut läpi teknisestä vastustustasostaan ja teki huhtikuun alussa uuden ennätyksen 2 365 dollarilla.

Lähde: Investing.com. Hinta USA:n dollareissa. Historiallinen tuotto ei ole luotettava indikaattori tulevasta tuotosta.

Keskuspankit Kiinan johtamana ovat olleet kullan ostolaidalla jo hyvän aikaa. USA:n taloudelliset kilpailijat haluavat vähentää riippuvuuttaan USA:n dollariin ja kulta on tässä tilanteessa historiallisesti ollut suosituin rahan parkkeeraamispaikka. Keskuspankit näkevät kullan turvasatamana ja arvon säilyttäjänä taloudellisen ja geopoliittisen epävarmuuden aikana.

Kulta nähdään yleisesti sitkeänä sijoituksena. Korkojen laskiessa kullan hinta yleisesti nousee kun kullasta tulee korkoa maksavia valtion bondeja houkuttelevampi sijoituskohde.

Kiinan keskuspankki osti kultaa 17. perättäisenä kuukautena maaliskuussa lisätessään varantojaan 160 000 unssilla, nostaen keskuspankin kokonaisvarannon 72,74 miljoonaan unssiin kultaa.

Myös Intian ja Turkin keskuspankit ovat vahvistaneet kultavarantojaan. Intian vakaa BKT-kasvu tukee maan keskuspankin kultasijoituksia.

Viime viikon päätteeksi julkaistut maaliskuun inflaatiolukemat saivat kullan hinnan niiaamaan huipuistaan. USA:n CPI-inflaatio (Consumer Price Index, kuluttajahintaindeksi) oli maaliskuussa 0,4 prosenttia, markkinoiden odottaessa 0,3 prosenttia. Vuositason inflaatio maaliskuussa peittosi myös odotukset niukasti, päätyen 3,5 prosenttiin. Myös kuukausitason core-CPI ydininflaatio nousi karvan verran odotuksia enemmän, ollen 0,4 prosenttia.

DailyFX- sivuston strategin Diego Colmanin mukaan kolme ajuria voivat selittää kultamarkkinoiden dynamiikkaa tällä hetkellä.

  1. Trendin seuraamisen ansa: Kullan vahva nousu voi perustua enemmän momentumiin kuin fundamentteihin ja tämä voi johtaa hintakuplaan ja sitä seuraavaan korjaukseen.
  2. Taloudellinen tuho: Kullan hinnan vahva nousu voi heijastaa kasvavia pelkoja “kovasta laskeutumisesta” korkoruuvin nopean kiristyksen seurauksena. Kulta turvasatamana tarjoaa suojaa kaaosta vastaan, mikäli kriisi toteutuu.
  3. Inflaation paluu korkoja laskettaessa: Kultasijoittajat voivat ottaa pitkän aikavälin näkemystä odottaessaan Fedin laskevan ohjauskorkoa vaalivuotena. Rahapolitiikan löysentäminen voi johtaa uuteen inflaatioaaltoon, mikäli olisi kullan hintaa historiallisesti katsottuna tukeva skenaario.

 

Vontobelin liikkeellelaskema TLNG KULT V366-turbo tarjoaa viputuotteen tuoton tavoitteluun kultafutuurin nousevaan hintaan. Kirjoitushetkellä turbon vipu on 9,02-kertainen, mikä vastaa viputuotteen 9,02 prosentin tuottoa kultafutuurin hinnan noustessa prosentilla. Jos kultafutuurin hinta kuitenkin laskee prosentilla, aiheutuu sijoituksesta viputuotteeseen 9,02 prosentin tappio.

Vontobelin viputuotteilla voi tavoitella tuottoa myös kultafutuurin laskevaan hintaan. TSRT KULT V453-turbo tarjoaa kirjoitushetkellä 12,56-kertaisen vivun kultafutuurin tuottoon. Mikäli kultafutuurin hinta laskee prosentilla, tuottaa viputuote 12,56 prosenttia voittoa. Turbon arvo puolestaan laskee 12,56 prosentilla, mikäli kultafutuurin hinta nousee prosentilla.

Vontobelin sijoitustuotteilla voi käydä kauppaa Helsingin pörssin aukioloaikoina. Viputuotteita treidatessa tappioriski kasvaa. Koko sijoitetun pääoman menettäminen on mahdollista. Kohde-etuutena oleva kultafutuuri noteerataan USA:n dollareissa, joten viputuotteen tuotto riippuu myös EUR/USD-valuuttaparin hintamuutoksista. Sijoittajat kantavat Vontobelin luottoriskin sijoittaessaan Vontobelin tuotteisiin.

Riskit

This information is in the sole responsibility of the guest author and does not necessarily represent the opinion of Bank Vontobel Europe AG or any other company of the Vontobel Group. The further development of the index or a company as well as its share price depends on a large number of company-, group- and sector-specific as well as economic factors. When forming his investment decision, each investor must take into account the risk of price losses. Please note that investing in these products will not generate ongoing income.

The products are not capital protected, in the worst case a total loss of the invested capital is possible. In the event of insolvency of the issuer and the guarantor, the investor bears the risk of a total loss of his investment. In any case, investors should note that past performance and / or analysts' opinions are no adequate indicator of future performance. The performance of the underlyings depends on a variety of economic, entrepreneurial and political factors that should be taken into account in the formation of a market expectation.

Investors in the products are exposed to the risk that the Issuer or the Guarantor may not be able to meet its obligations under the products. A total loss of the invested capital is possible. The products are not subject to any deposit protection.

The value of the products can fall significantly below the purchase price due to changes in market factors, especially if the value of the underlying asset falls. The products are not capital-protected.

Due to the leverage effect, there is an increased risk of loss (risk of total loss) with leverage products, e.g. Bull & Bear Certificates, Warrants and Mini Futures.

Product and possible financing costs reduce the value of the products.

If the product currency differs from the currency of the underlying asset, the value of a product will also depend on the exchange rate between the respective currencies. As a result, the value of a product can fluctuate significantly.