Fedin korkopäätös tulilinjalla
Yhdysvaltain ja Euroopan osakeindeksit osoittavat epävarmuuden merkkejä sijoittajien odottaessa Yhdysvaltain keskuspankin (FED) keskiviikkoiltana (16.9.) odotettavaa korkopäätöstä. Samalla markkinoilla tasapainoillaan Euroopan keskuspankin (EKP) tuoreen korkoratkaisun sekä energiamarkkinoilta kumpuavien inflaatiopaineiden ristiaallokossa.
Odotuksissa korkojen nosto
Markkinat odottavat, että FED tekisi keskiviikon kokouksessa 0,25 prosenttiyksikön (25 bps) noston. Korkotaso on pysynyt pitkään ennallaan, ja nosto nostaisi ohjauskoron 4 prosentin tasolle.
Inflaatio on pysynyt pitkään sitkeänä, mistä viestivät myös viime viikolla julkaistut Yhdysvaltain elokuun inflaatiolukemat. Perjantaina 11.9. julkaistut CPI-luvut osoittivat kuluttajahintainflaation pysyneen 3,4 prosentissa (YoY). Myös aiemmin samalla viikolla julkaistut tuottajahintaluvut (PPI) osoittivat kiihtymisen merkkejä. PPI (YoY) ylitti odotukset noustuaan 5,4 prosenttiin odotusten oltua 5,3 prosenttia.
Yksi suurimmista jatkuvan inflaation syistä on ollut energian hinnan voimakas nousu, johon Lähi-idän ja Hormuzinsalmen kärjistynyt tilanne on vaikuttanut.
Korkopäätöksen jälkeen keskeisiksi teemoiksi nousevat myös FED:n pääjohtaja Kevin Warshin kommentit sekä keskuspankin tulevaisuudennäkymät.
S&P 500
Yhdysvalloissa S&P 500 indeksi on ollut noin kuukauden ajan maltillisessa laskusuhdanteessa. Laskua indeksin ATH-lukemista (All Time High) on noin 2-3 prosenttia, mikä on kuitenkin selkeästi vähemmän kuin Euroopassa on nähty esimerkiksi DAX-indeksin kohdalla. 1 vuoden graafia (päiväkynttilät) tarkastellessa nähdään, että indeksi kävi viime viikolla hetkellisesti tärkeän SMA50-liukuvan keskiarvon (sininen) sekä aiempien huippujen alapuolella hintatasossa 7 620 dollaria. Perjantaina se kuitenkin palautui takaisin näiden tasojen yläpuolelle. Jos hinta alittaa kyseiset tasot uudelleen, voitaisiin tätä pitää teknisen analyysin näkökulmasta merkkinä heikkenevästä momentista.
Liittyvät tuotteet
S&P 500, 5 vuoden graafi
S&P 500, 1 vuoden graafi
EKP nosti korkoja – Mikä on DAX-indeksin suunta?
Euroopassa sijoittajat sulattelevat edelleen EKP:n viime viikolla (10.9.) tekemää päätöstä nostaa ohjauskorkonsa 2,50 prosenttiin.
Inflaatio on pysynyt myös Euroopassa sitkeänä. Euroalueen elokuun inflaatiolukema oli 3,3 prosenttia (YoY). Lähi-idän konflikti ja energian hintojen nousu vaikuttavat suoraan Eurooppaan, ja pelkästään energian inflaatio nousi 14,3 prosenttiin, mikä on korkein lukema sitten tammikuun 2023.
Kohonnut inflaatio ja energian hinnat heijastuvat vahvasti erityisesti Saksan teollisuuteen sekä DAX-indeksin hintakehitykseen. Indeksi on laskenut ATH-lukemistaan (All Time High) noin 4 %, ja 1 vuoden graafia (päiväkynttilät) tarkastellessa hinta on valunut lyhyempien liukuvien keskiarvojen alapuolelle (EMA25 - keltainen, SMA50 - sininen). Teknisen analyysin näkökulmasta tätä voidaan pitää heikentävänä tekijänä. Hinta on kuitenkin löytänyt hetkellistä tukea aiempien huippujen tasoilta läheltä 25 500 pisteen tasoa. Hinnan selkeämpi murtautuminen tämän tason alapuolelle heikentäisi indeksin teknistä kuvaa entisestään. 1 vuoden graafista (päiväkynttilät) voidaan nostaa esiin myös tärkeä SMA200-liukuva keskiarvo, joka on tällä hetkellä noin 3 prosentin päässä.
Liittyvät tuotteet
DAX, 5 vuoden graafi
DAX, 1 vuoden graafi
Öljyn hinta 110$ tuntumassa
Inflaation ja keskuspankkien päätösten kannalta on olennaista nostaa esiin myös öljyn hintakehitys, joka on noussut merkittävästi Lähi-idän konfliktin jatkuessa.
Brent-öljy on noussut pelkästään syyskuun 2026 aikana lähes 20 prosenttia. Vielä syyskuun alussa öljyn hinta liikkui noin 90 dollarin tasolla tynnyriltä, kun nyt syyskuun puolivälissä hinta liikkuu lähellä 110 dollarin tasoa. Öljyn hinta on siis noussut samoille tasoille, joilla oltiin keväällä 2026.
Teknisestä näkökulmasta katsottuna öljyssä on havaittavissa erittäin vahva nousutrendi, eikä hinnassa ole nähty pidempikestoisia korjausliikkeitä alaspäin muutamia yksittäisiä päiviä lukuun ottamatta. Jos hinnan nousu jatkuu samaa vauhtia, on tämä hyvä huomioida tulevien inflaatiolukemien sekä keskuspankkien korkopolitiikan kannalta.
Liittyvät tuotteet
BRENT, 5 vuoden graafi
BRENT, 1 vuoden graafi
Yhteenveto
Alkamassa on mielenkiintoinen viikko markkinoilla. FED:n korkopäätös ja sitä seuraava tiedotustilaisuus voivat tuoda pörssiin suurta volatiliteettia. Sijoittajan on syytä varautua kasvaviin kurssiheilahteluihin sekä seurata tiiviisti energian hintojen kehitystä viikon aikana.
Graafeilla näkyvät indikaattorit:
- SMA200: 200 päivän liukuva keskiarvo, punainen.
- SMA50: 50 päivän liukuva keskiarvo, sininen.
- EMA25: 25 päivän eksponentiaalinen liukuva keskiarvo, keltainen.
Riskit
Credit risk of the issuer:
Investors in the products are exposed to the risk that the Issuer or the Guarantor may not be able to meet its obligations under the products. A total loss of the invested capital is possible. The products are not subject to any deposit protection.
Currency risk:
If the product currency differs from the currency of the underlying asset, the value of a product will also depend on the exchange rate between the respective currencies. As a result, the value of a product can fluctuate significantly.
Market risk:
The value of the products can fall significantly below the purchase price due to changes in market factors, especially if the value of the underlying asset falls. The products are not capital-protected
Product costs:
Product and possible financing costs reduce the value of the products.
Risk with leverage products:
Due to the leverage effect, there is an increased risk of loss (risk of total loss) with leverage products, e.g. Bull & Bear Certificates, Warrants and Mini Futures.
External author:
This information is in the sole responsibility of the guest author and does not necessarily represent the opinion of Bank Vontobel Europe AG or any other company of the Vontobel Group. The further development of the index or a company as well as its share price depends on a large number of company-, group- and sector-specific as well as economic factors. When forming his investment decision, each investor must take into account the risk of price losses. Please note that investing in these products will not generate ongoing income.
The products are not capital protected, in the worst case a total loss of the invested capital is possible. In the event of insolvency of the issuer and the guarantor, the investor bears the risk of a total loss of his investment. In any case, investors should note that past performance and / or analysts' opinions are no adequate indicator of future performance. The performance of the underlyings depends on a variety of economic, entrepreneurial and political factors that should be taken into account in the formation of a market expectation.
Disclaimer:
This information is neither an investment advice nor an investment or investment strategy recommendation, but advertisement. The complete information on the trading products (securities) mentioned herein, in particular the structure and risks associated with an investment, are described in the base prospectus, together with any supplements, as well as the final terms. The base prospectus and final terms constitute the solely binding sales documents for the securities and are available under the product links. It is recommended that potential investors read these documents before making any investment decision. The documents and the key information document are published on the website of the issuer, Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Germany, on prospectus.vontobel.com and are available from the issuer free of charge. The approval of the prospectus should not be understood as an endorsement of the securities. The securities are products that are not simple and may be difficult to understand. This information includes or relates to figures of past performance. Past performance is not a reliable indicator of future performance.
© Bank Vontobel Europe AG and/or its affiliates. All rights reserved.